perjantai 18. elokuuta 2017

Kielikurssilla Ruotsissa

Osallistuin kesäloman loppupuolella ruotsin kielikurssille Pohjois-Ruotsissa Piteåssa. Sain matkaa varten Pohjola-Nordenin stipendin, joka kattoi matkat, majoituksen, ruokailun, opetuksen ja retket sekä muut aktiviteetit paikan päällä. Stipendiä sai hakea jokaisesta suomenkielisestä lukiosta yksi toisen vuoden opiskelija. Osa stipendin saaneista matkusti kielikurssille Ahvenanmaalle. Pohjola-Norden on pohjoismaista yhteistyötä edistävä kansalaisjärjestö.

Kurssi järjestettiin vajaan kymmenen kilometrin päässä Piteån keskustasta olevassa Framnäsin kurssikeskuksessa. Majoituimme joko päärakennuksessa kahden huoneen soluasunnoissa tai hieman erillään olevassa opiskelija-asuntorakennuksessa, jossa majoittuvilla oli jokaisella oma pieni huoneisto.

Koulu

Piteån keskustaa

Piteån satama

Kielikurssille osallistui yhteensä 41 nuorta, joista 35 oli suomalaisia, kaksi Islannista ja neljä afganistanilaistaustaisia, jo jonkin aikaa Ruotsissa asuneita ja opiskelleita. Meidät jaettiin ensimmäisenä päivänä kahteen luokkaan, joissa opiskelimme kurssin ajan. Opettajina toimi kaksi paikallista opettajaa. Ryhmäni opettaja ymmärsi kyllä muutamia sanoja suomea, mutta tunneilla puhuttiin ruotsia. Oppitunteja oli lähes päivittäin puoli yhdeksästä kahteen. Tunneilla luettiin päivän paikallislehteä Piteå-Tidningiä ja tekstejä eri aihepiireistä, tehtiin keskusteluharjoituksia luettujen tekstien pohjalta sekä jonkin verran kielioppitehtäviä, jotka olivat lähinnä prepositioharjoituksia. Lisäksi jokainen piti noin viiden minuutin esitelmä omavalintaisesta aiheesta ja kertoi muille päivittäin yhdestä Piteå-Tidningistä lukemastaan uutisesta.


Kurssin osallistujia



Aikataulu kurssilla oli melko tiivis, ja ohjelmaa olikin aamusta iltaan. Kurssin aikana kävimme vierailemassa Svensbylidjassa, jossa esiteltiin elämää sadan vuoden takaa, tutustuimme Piteån kaupunkiin sekä teimme retken Storforsenin luonnonsuojelualueelle. Storforsen on Euroopan suurin vapaana virtaava koski. Kahtena iltana lähdimme Piteån keskustaan Balkongprojekt-nimiseen tapahtumaan, jossa paikalliset nuoret järjestivät tekemistä paikallisille nuorille. Näiden lisäksi kurssilla oli tanssitunti, pari elokuvailtaa sekä paikallisten kesämuusikoiden ja tanssikoulun ryhmien esitykset. Vapaa-aika kului lentopalloa tai korttia pelaamalla, läheisellä rannalla uiden, Piteån keskustassa Piteå dans och ler -katufestivaalilla vieraillen ja Framnäsin kurssikeskuksen oleskelutiloissa aikaa viettäen.


Storforsenilla

Svenskbylidja


Toiseksi viimeisenä iltana me kurssilaiset järjestimme kulttuurijuhlan, jossa esiteltiin suomalaista, islantilaista ja afganistanilaista kulttuuria musiikin, tanssin, sketsien ja tietokilpailun kautta. Kurssin vetäjät olivat kutsuneet tilaisuuteen vieraita paikallisen Pohjola-Nordenin järjestön jäsenistä. Juhlan jälkeen ruokasalissa oli tarjolla niin suomalaista, islantilaista kuin afganistanilaista ruokaa, jota muutamat kurssilaiset olivat valmistaneet aiemmin päivällä.

Mielestäni kurssi oli monipuolinen ja kokonaisuutena onnistunut. Koska ympärillä kuuli koko ajan puhuttavan ruotsia, koin, että ruotsin puheen ymmärtäminen parani reissun aikana. Huomasin myös sen, että ruotsin kielelläkin pärjää, kun vain uskaltaa avata suunsa ja puhua. Kielioppivirheitä tai sanojen unohtelua ei kannata pelätä. Suosittelen hakemaan ja lähtemään vastaavanlaisille kursseille ja matkoille, jos sellaiseen on mahdollisuus!

Teksti ja kuvat Saini Kyllönen 15A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...